PhotoTrackr – paikkatieto mukaan valokuviin

pic4 180 PhotoTrackr   paikkatieto mukaan valokuviinDigikameroiden yleistyessä valokuvien arkistointi tulee entistä vaikeammaksi. Paperikuvista kertyi helposti isompikin nippu mutta digikuvista kasaantuu kiintolevylle sellainen vuori materiaalia, ettei sieltä tahdo löytää mitään. Ongelmaa helpottamaan on olemassa ohjelmia mutta joudut silti käsin syöttämään kuvien lajitteluun tarvittavan meta-datan.


 
GiSTEQ on tuonut markkinoille uuden, kuvien järjestelyä helpottavan laitteen. Tämä GPS-paikannin mahdollistaa valokuvan ottopaikan tallettamisen kuvan meta-dataan, tehden kuvan hakemisten astetta helpommaksi. Se mahdollistaa kuvien sijoittamisen esimerkiksi karttaohjelmaan, kuten Google Maps, jolloin voit esimerkiksi käydä lomareissun läpi uudelleen askel askeleelta.
 
Laite on yhteensopiva kaikkien digikameroiden kanssa, sillä se ei varsinaisesti kiinnity mitenkään itse kameraan. Toiminta perustuu synkronoituihin kelloihin niin kamerassa kuin GPS-laitteessa, joka mahdollistaa paikkadatan ja kuvan yhdistämisen toisiinsa mukana tulevalla ohjelmistolla. Tämä tekeekin laitteesta varsin yleiskäyttöisen ja myös halvan – $99.
 
Lähde


Bookmark and Share  
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (Arvostele klikkaamalla tähtiä)
Loading ... Loading ...


Kirjoitettu 2. toukokuunta 2007 kategoriaan Valokuvaus.
 - Tilaa kommentit RSS 2.0-virtana.
 - Trackback-osoite

Jätä kommentti

*) Pakollinen kenttä