Artikkelit aiheelle ‘Paikannus’


Google Earthiin kuollut pikseli

1. huhtikuuta 2009 Jani Pönkkö

kuollutpikseli Google Earthiin kuollut pikseli

Google Earth on saanut varsin monet innostumaan virtuaalimaapallon pyörittelystä. Zoomaileepa pallolla mihin tahansa, voi aina löytää jotain uutta ja mielenkiintoista. Helmut Smits päätti hyödyntää tekniikkaa oman taiteellisuutensa ilmaisemiseen ja poltti maahan 82 x 82 senttimetrin neliön. Nämä sattuvat olemaankin Google Earthin kartassa tasan yhden pikselin mitat. Näin ollen hän loi palveluun yhden kuolleen pikselin. Nyt vain odotellaan, että satelliitti ottaa läntistä kuvan ja että kuva päivitetään karttatietokantaan. Parin vuoden päästä?

Lähde

Yksityisyydensuoja vaakalaudalla – maailman pienin A-GPS -piiri

12. helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

gps Yksityisyydensuoja vaakalaudalla   maailman pienin A GPS  piiri

Epson Infineonin Xposys on maailman pienin A-GPS -piiri. Tämä alla 3 mm kanttiinsa oleva vastaanotin on mahdollinen 65 nanometrin valmistusprosessin ansiosta, joka samalla puolitti laitteen virrankulutuksen edelliseen sukupolveen verrattuna. Mitat eivät ole heikentäneet piirin herkkyyttä ja paikannus pelaa sisätiloissakin kuten aikaisemmissakin malleissa.

Lähde

LG Arena KM900 – lippulaivamalli 3D-käyttöliittymällä

9. helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

km9001 LG Arena KM900   lippulaivamalli 3D käyttöliittymällä

LG on julkistanut ensimmäiset viralliset tiedot uudesta KM900-luuristaan. Vasemmalla olevasta kuvasta löytyy Applen iPhonea vastaavat ikonit ruudun alareunasta ja varsin näyttävä 3D-kuutio minkä avulla käyttöliittymää käytetään. Ominaisuuksista löytyy sellaisetkin erikoisuudet kuin Dolby ja Divx tekniikoiden tuki.

Tekniset tiedot:

  • Kolmitaajuus, GSM/UMTS/HSDPA 7.2 Megabitin nopeus
  • 800 x 480 WVGA 262.000 värin kosketusnäyttö
  • 5 megapikselin kamera DVD tason videonauhoituksella
  • FM-radio
  • Mobiili-TV
  • A-GPS
  • 1000 mAh:n akku (300h standby, 230 min puhetta)
  • Wi-Fi
  • “S-Class” 3D-käyttöliittymä

Varsin mielenkiintoinen tulokas. Saa nähdä tuoko 3D-kuutio oikeasti parannusta käyttöliittymään vai onko kyseessä vain teknologiademo.

Lähde

Garmin ja ASUS samaan petiin

4. helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

garmin asus nuvifone g60 Garmin ja ASUS samaan petiin

Asuksen tulo puhelinmarkkinoille on ollut tiedossa pitkään. Garminin nuvifone oli Asuksen käsialaa ja tämä antoi hienoisen vihjeen mitä tuleman pitää. Nyt Garmin ja Asus ovat julkistaneet yhteistyönsä kokonaisuudessaan ja ensimmäisenä hedelmänä on juurikin nuvifone, joka nimetään uudelleen nuvifone G60:ksi. Ohjelmistoalustaksi on uumoiltu aikaisemmin Androidia mutta Windows Mobilen käyttö alkaa näyttää entistä varmemmalta. Tieto julkistetaan ensi kuun Mobile World Congressissa. Lehdistötiedote asiasta seuraavassa…

(lisää…)

N79 Active – Nokia ja Polar välittävät terveydestäsi

15. tammikuuta 2009 Jani Pönkkö

nokia n79 active dude N79 Active   Nokia ja Polar välittävät terveydestäsi

Nokia ja Polar ovat nakanneet hynttyyt yhteen ja tuovat markkinoille uuden kuntoseurantaluurin – N79 Activen. Puhelin on varustettu neljän gigatavun muistilla, johon Polarin bluetoothilla toimiva WearLink -sykemittari tuottaa datan. Ohjelmistona toimii päivitetty Nokian Sports Tracker, joten suoritusta voidaan analysoida paikan ja rasitusmäärän suhteen. Mukana on myös mahdollisuus liittää geotagattuja valokuvia reitiltä. Hintaa paketilla tulee olemaan noin 400 euroa.

Lähde

Google Earth iPhonelle

28. lokakuuta 2008 Jani Pönkkö

google earth ipod Google Earth iPhonelle

Google Earth on yksi mitä mahtavimmista internettiä hyödyntävistä palveluista. Nyt se on saatavilla myös iPhonelle ja iPodille. Yhdellä sormella onnistuu kartan liikuttelu ja kuvien klikkailu mutta kahdella sormella mukaan saadaan zoomailut ja pyöritykset. Käyttääpä sovellus myös puhelimen kiihtyvyysantureita karttanäkymän pyörittelyyn laitetta kallisteltaessa. Ja mikä parasta, ohjelma on täysin ilmainen. Video softasta toimminnassa linkin takaa…

(lisää…)

T-Mobile G1 käytössä

24. syyskuuta 2008 Jani Pönkkö

T-Mobile G1 on ensimmäinen markkinoille asti päässyt Android-puhelin. Tekniset tiedot löydät netistä mutta parhaan kuvan laitteesta käytössä saanet seuraavasta videosta.

Ritari Ässä GPS

8. heinäkuuta 2008 Aki Korhonen

 ritariassagps Ritari Ässä GPS

Ritari Ässä -faneille on myöhemmin tänä vuonna tulossa noin 170 euron hintaan KITT:n äänellä varustettu navigaattorilaite. Laitteessa on koristeena punaiset valot, jotka luultavasti vilkkuvat KITT:n keulavalojen tapaan. Lisätietoa ja tarkemmat ominaisuudet laitteen sivuilta.

Nokia E66 pikatestissä

25. kesäkuuta 2008 Jani Pönkkö

nokiae66lightning2 Nokia E66 pikatestissä

Gizmodo kirjoitti Nokian uudesta E66:sta pika-arvostelun. Luurista jäi varsin positiivinen kuva hyvälaatuisten valokuvien, hyvän äänenlaadun ja nopeiden tietoliikenneyhteyksien vuoksi. Ikävämpää on Symbianin jo tutuksi tullut hitaus, surkea vakioselain ja A-GPS:n huono toiminta sisätiloissa.

Lähde

Maps 2.0 valmiina

26. toukokuuta 2008 Jani Pönkkö

maps20 Maps 2.0 valmiina

Uutisoimme helmikuussa Nokian paikannusohjelmiston 2.0 beta -versiosta. Tuote on nyt kypsynyt lopulliseen asuunsa ja se on saatavilla Nokian Maps -sivuilta.

Bussikuski valitsi GPS:n varoituskylttien sijaan

18. huhtikuuta 2008 Jani Pönkkö

gps Bussikuski valitsi GPS:n varoituskylttien sijaan

GPS:n ohjeiden seuraamisesta löytyy jos jonkinmoisia tarinoita mutta onneksi pahemmilta onnettomuuksilta on silti vältytty. Näin tälläkin kertaa vaikka bussi ottikin varsin kivasti osumaa. Onnettomuus sai alkunsa rattoisasta bussimatkasta tyttöjen softball-joukkoeen kanssa. Kuski seurasi GPS:n ohjeita käännös käännökseltä ja ei huomannut kohtuu kookasta kylttiä matalasta sillasta. 3.6 metrin korkuinen bussi ei vain sopinut 2.7 metrisestä reiästä ja loppu onkin historiaa. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti mutta se antoi jälleen muistutuksen valppauden säilyttämisestä liikenteessä vaikka GPS tuntuu hoitavankin hommansa hienosti.

gps2 Bussikuski valitsi GPS:n varoituskylttien sijaan

Lähde

Android + Nokia N810

9. huhtikuuta 2008 Jani Pönkkö

android 810 Android + Nokia N810

Googlen Androidia on odotettu kuin kuuta nousevaa. Itse ohjelmistoalusta on ollut saatavilla jo pidempään mutta sitä hyödyntäviä laitteita ei vain ole kaupan hyllyltä vielä saanut. Ensiapua tilanteeseen tarjoaa eLinux asennusohjeen muodossa, jolla Androidin saa pelaamaan saumattomasti Nokian N810 nettitabletin muodossa.

Navigaattori uudenlaisella näkymällä

28. maaliskuuta 2008 Aki Korhonen

thinkware navi Navigaattori uudenlaisella näkymällä

Oletko kyllästynyt navigaattoreista löytyvään tylsän tasaiseen 3D-näkymään? Ei hätää! Uusi Thinkware iNAVI K2 GPS-paikannin saa navigointinäkymän näyttämään enemmän peliltä.

Laitteessa on 4.8-tuumainen 800×480 resoluutioinen näyttö ja se käyttää kolmeakselista sensoria auton kääntymisien tarkempaan havainnointiin ja navigoinnin parempaan toimintaan. Laitteesta löytyy 8 gigan SDHC-muistikortti ja 256 megaa sisäistä muistia. Multimediapuolelta löytyy toistomahdollisuudet videoille, musiikille ja kuville, sekä löytynee laitteesta jokunen pelikin. Tulossa Korean markkinoille 556 dollarin hintaan.

Lähde

Google Drive – Kaahaa kartalla

13. maaliskuuta 2008 Jani Pönkkö

googledrive Google Drive   Kaahaa kartalla

Googlen kartoissa voi lentää mutta tiesitkö, että voit ajaa niissä myös autolla? Google Drive on hauska ajanviete, joka antaa mahdollisuuden ajella pienellä keltaisella autolla pitkin valitsemasi kaupungin karttaa.

Kidkeeper – pidä lapsesi lähellä

29. helmikuuta 2008 Caspar

 

kiddo Kidkeeper   pidä lapsesi lähellä

Pienten lasten seuraaminen esimerkiksi kaupoissa voi olla joskus yhtä tuskaa. Lapset tahtovat mennä omia reittejään ja vanhemmat eivät aina huomaa kun lapsi katoaa näköpiiristä. Kiddo kidkeeper on oiva ratkaisu tähän ongelmaan. Tämä avaimenperän näköinen laitepari on varustettu etäisyyden tunnistuksella. Laitteesta voi valita annetaanko hälytys kun etäisyys kasvaa yli neljän vai kahdeksan metrin. Hinnasta ei ole tietoa.

Lähde

Sponsorit

 

Kommentteja

    EARTHEREAL (1) Ara:3.5.2012 6:18
    Kyllä on kaunista katseltavaa. Harmi vaan, että tuo avaruuden tutkimuksen tulevaisuus on tällä...
    Kumpi aivopuolisko hallitsee sinua? (220) Timppa:14.4.2012 18:26
    http://en.wikipedia.org/wiki/S pinning_Dancer Tuolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kumpi...
    Jape:30.3.2012 0:55
    Näin tissit. Ihan jees.
    Maailman nopein juokseva robotti (1) Martian:9.3.2012 22:48
    Aika jäynä, kun juoksee taaksepäin
    Deus Ex: Human Revolution – ohjaajan kommentit (1) Uudet pikavipit:5.2.2012 22:05
    On kyllä mahtava peli ei voi muuta sanoo!