23. huhtikuuta 2009

Griffin International, XS Games ja Bass Pro Shops on tuomassa Xboxille varsin mielenkiintoisen ohjaimen ja sarjan pelejä. The Strike ja The Hunt keskittyvät nimiensä mukaan kalastukseen ja metsästykseen.
The Strike pitää sisällään useita suosittuja kalapaikkoja ja esimerkiksi kymmenen Yhdysvaltain parasta kalapaikkaa. Vesistöjen pohjanmuodot on mallinnettu peliin erittäin tarkasti ja kalojen todenmukaiseen käyttäytymiseen on panostettu erittäin paljon. The Hunt tarjoaa pelaajalle laajan valikoiman metsästysmaita, saaliita ja aseita niiden kaatoon.
Kuvassa näkyvä ohjain The Strikeen vaikuttaa varsin tyylikkäältä. The Hunt on saamassa oman ohjaimensa kiväärin muodossa. Pelien ohjelmoinnista vastaa Piranha Games Inc. ja ohjaimet ovat Griffin Internationain Psyclone-divisoonan tekosia.
Pelin ja ohjaimen sisältävä paketti tulee maksamaan noin 55-60 euroa, kun ne julkaistaan tulevana syksynä.
Kommentteja