Qui-Gon Jinn ja kapteeni Jean-Luc Picard ovat lienee kaikille tutut. Nämä niin televisiosarjoissa kuin elokuvissakin tavatut hahmot on muutettu lajitoveriensa tavoin leluiksi ja muiksi oheistuotteiksi. Kumpi on onnistunut tässä paremmin?!
Maitohampaiden lähtö voi lapsesta riippuen olla rankka kokemus koko perheelle. Tämä videon nappula löytää kuitenkin yhden parhaista tavoista hoitaa ongelma pois päiväjärjestyksestä…
Miniatur Wunderland on esitelty täällä aiemminkin ja nyt asia otetaan uudelleen esille virallisen 2012 esittelyvideon myötä. Ei voi kuin hämmästellä rakennelmaan ympättyjen yksityiskohtien määrää ja tämä on takuulla kenen tahansa pienoismalleista, ledeistä, tekniikasta, käsityöstä jne. kiinnostuneelle ehdoton vierailukohde.
LEGOjen hinnat ovat kautta aikain tuntuneet vanhemmista varsin kalliilta. Tämä LEGO Imperial Shuttle noudattaakin tuttua linjaa tarjoamalla 2500+ palan verran rakennuksen hurmaa 180 euron hintaan. Ei silti, jos Star Wars yhtään kiinnostaa niin tämä reilu 70 senttimetriä korkea alus on kyllä tavoittelemisen arvoinen. Seuraavassa videoklippi tuotteeseen liittyen…
“Yksinkertainen on kaunista” pitää varsin hyvin paikkansa tämän tuotekonseptin osalta. Lapsena puukepit saivat ajaa varsin usein miekan virkaa ja mielikuvituksen voimin näillä aseilla lyötiin niin merirosvot kuin ninjatkin. Tämä näppärä kaksireikäinen kumiläpyskä muuttaa nämä mielikuvitusmiekat astetta todellisemmiksi ja samalla kun miekan ulkonäkö tulee esikuvansa mukaiseksi, suojaa se myös pieniä sormia toisten miekkojen kipeiltä näpäyksiltä. Valitettavasti paikkaa näiden ostoon ei tullut vastaan, mutta näppärä isä tai äiti väsää tällaiset kotoa löytyvistä tarvikkeista kohtuu vaivalla.
“Boys with Toys” pitää paikkansa varsin usein puhuttaessa aikuisista miehistä. Hot Wheels on yksi tunnetuimmista leluautovalmistajista ja heidän autonsa tyylin erottaa varsin hyvin muiden tekeleistä. Chris Burden pitää näistä autoista paljon ja hän kuluttikin neljä vuotta elämästään kahdentoista kaverinsa kanssa Metropolis II:n tekemiseen. Tässä “taideteoksessa” on yhtä aikaa liikkeessä 1100 Hot Wheels autoa ja melukin on sen mukainen…
LEGO on osoittanut viimeaikoina suurta kiinnostusta Star Warsia kohtaan. Nyt yritys on julkaisemassa 3152 palikkaa sisältävän mallin Darth Vaderin Executor Super Star Destroyerista. Hiukan vajaa 130 senttimetriä pitkänä rakennettavaa todellakin riittää.
Libyassa on käynnissä kiivaita taisteluja nykyisen hallitsijan kaatamiseksi vallasta. Kapinalliset saavat tukea liittoutuman joukoilta mutta koska apu rajoittuu lähinnä lentokoneisiin on jalkaväki aseistettava itse.
Moni insinööri ja tekniikan opiskelija hyödyntääkin osaamistaan nyt aseiden suunnittelussa ja valmistuksessa. Alas ammutun hävittäjän raketeista tulee hyviä olalta laukaistavia ohjuksia ja Power Wheels leluautosta saa näppärän etäohjattavan konekiväärialustan. Aseiden pääsuunnittelija Rajab oli ennen rekkakuski mutta nyt hän pitää omaa asepajaa koulun leikkikentällä. Seuraavassa videoraportti aiheesta.
Tämä kuvassa oleva noin $4000 maksanut ajopeli on tämän hetken ehkä nopein RC-auto. Schumacher Mi3 -nimeä totteleva ajopeli pitää sisällään hulppean 11 hevosvoiman moottorin, joka antaa tälle “lelulle” 260 kilometrin tuntinopeuden. Seuraavassa video ennätysajosta…
Tämä laitos ei varmasti esittelyjä kaipaa. Marshal Banana kulutti tämän Jawa hiekkakulkijan tekoon noin 10.000 LEGO-palikkaa ja yhdeksän kuukautta elämästään. Telaketjut toimivat, joten sillä voi ajaa minne haluaa, eturampin voi ajaa ylös ja alas kauko-ohjaimella ja löytyypä sisältä myös toimiva nosturikin. Upea lopputulos pääsee täysin oikeuksiin seuraavassa videoesittelyssä…
Maailman laajin lentokentän toimiva pienoismalli on julkistettu vierailijoille. Tämä noin seitsemän vuotta rakennuksen alla ollut projekti kustansi tekijöilleen hulppeat 3.5 miljoonaa euroa mutta lopputulos on kaikessa upeudessaan lähes sen arvoinen! Pienoismallin 40 lentokonetta lentää 360 vuoroa päivässä ja alueen 90 liikkuvaa ajoneuvoa suorittavan kentälle oikeastikin kuuluvia toimenpiteitä. Seuraavassa lisää kuvia ja video.
Sisustuksen ei täydy olla turhan-tärkeää. Tämä LEGO Duploja hyödyntävä ilme sopisi mitä parhaiten lasten tai miksi ei vähän vanhempienkin ihmisten huoneisiin. Miettii vain millaista jälkeä katonrajasta tippuva rakennelma tekisi alapuolella olevalle taaperolle… noo, aina ei voi onnistua mutta hienoa, että uusia ideoita uskalletaan tuoda esille.
Vaahtomuoviammuksia ampuvat Nerfit ovat varsin hauskoja mutta miten käy, kun kauppoihin saapuu Nerf NUKE?! Seuraavasta “mainosvideosta” löytyy pieni totuuden siemen aivan tosielämästä…
Tietokoneiden ja elektroniikan kanssa näpräilyn pidetään oletusarvoisena olevan poikien hommaa. Julie Watai muuttaa tätä käsitystä seuraavassa videossa, jossa hän harrastaa circuit bendingiä Furbyllä. Alkaako tästä tyttöjen valtamarssi hakkeroinnin saralla?
Kommentteja