Räjäytä tiesi seuraavalle tasolle
Jani Pönkkö
Jani Pönkkö

Sosiaalinen media kuten esimerkiksi Facebook tuottaa varsin mielenkiintoista dataa, jos sitä osaa lähteä etsimään. David McCandless tutustui esimerkiksi 10.000 ihmisen statuspäivityksiin ja huomasi syklin kalenteriajan ja heidän parisuhteeseen liittyvien päivitysten välillä. Yläpuolella näkyvästä graafista käy esille, että ystävänpäivä on yllättävän monelle hetki erota, kuten myös maanantait yleisesti. Kaksi viikkoa ennen joulua on myös rankkaa aikaa, joten muistakaa ihmeessä hakea lahja valmiiksi mielitietyllenne ettei myöhästyneet jouluostokset vain innosta jättämään!
Jani Pönkkö

Windows puhelin 7 on päässyt varsin monen tahon arvosteluun. Puhelinlaitteista ja Microsoftin ohjelmistoalustasta löydettiin paljon hyviä puolia mutta samalla havaittiin suuria yhteensopivuusongelmia kolmansien osapuolien ohjelmien kanssa. Asia varmasti korjaantuu ajan mittaan ja näyttääkin siltä, että Microsoft on pääsemässä puhelinmarkkinoille alkukankeuksien jälkeen vielä mukaan.
Arvosteluja:
Samsung Focus - Gizmodo
Windows Phone 7 – Gizmodo
HTC 7 Mozart – Engadget
Windows Phone 7 – Engadget
HTC Surround – Engadget
Samsung Omnia – Engadget
Windows Phone 7 – PCWorld
Windows Phone 7 – TechRadar UK
Jani Pönkkö
Late Lammas on monien suosikkihahmo. Nyt hän seikkailee kavereidensa kanssa fysiikkamallinteisessa selainpelissä, jossa tarkoitus on ohjata lampaat alati vaikeampien kenttiä läpi kohti kotia. Varsin koukuttavaa…
Pelaa!
Jani Pönkkö

QNAP on julkistanut QMobilestaan nyt myös version Android-puhelimille. QMobile:n kantava idea on toimia siltana QNAPin NAS-asemien ja mukana kulkevien puhelimien kanssa. Kyseessä on täysin softapohjainen ratkaisu, joten et tarvitse mitään lisälaitteita ottaaksesi toiminnon käyttöön.
Siirrä kuvia ja videota puhelimesta NASiin ja julkaise ne heti netissä tai streamaa gigoittain multimediaa verkostasi puhelimeesi olit sitten missä päin maailmaa tahansa. Erittäin mielenkiintoinen ratkaisu ja mikä hienointa, puhelinsovellukset ovat ilmaiset niin iPhonelle kuin Androidille!
Jani Pönkkö

Oletko koskaan kärsinyt kappaleesta joka jää soimaan päähäsi loopilla? Takuulla! Nyt vaivan parantamiseen löytyy nettipalvelu nimeltään unhearit! Tämä mullistava teknologia perustuu päässä soivan kipaleen korvaamisella jollain toisella jumputuksella. Seuraavassa hyviä esimerkkejä lääkkeenä käytetyistä biiseistä, jonka palvelu valitsee sattumanvaraisesti.
Jani Pönkkö

720p tarkkuudella tallentavat “kämmenvideokamerat” ovat jo arkipäivää mutta 1080p on saanut hetken odottaa itseään. JVC liittyykin tähän pieneen joukkoon uusilla Picsio GC-WP10 ja GC-FM2 malleillaan.
Molemmat tarjoavat terävää 1920 * 1080 -resoa 30 kuvan nopeudella sekunnissa. Kuvanvakautus löytyy ja HDMI-liitäntä materiaalin esittämiseen TV:ssä. Takaa löytyy kolmen tuuman kosketusnäyttö ja laitteet on EyeFi-yhteensopiva, joten materiaalin siirto nettiin on varmasti helppoa. FM2:sta löytyy näiden lisäksi sisäänrakennettu USB-liitin.
SD/SDHC/SDXC-korttipaikka antaa laajan tuen SD-maailmasta ja mikäpä sen hienompaa kuin asettaa kamera napsuttelemaan time-lapse kuvia tilavalle muistikortille. WP10 on sisarestaan poiketen vesitiivis (kolmeen metriin asti) ja pitää sisällään myös MP3-tallentimen.
GC-FM2 tulee maksamaan noin 140 euroa ja paremmin varusteltu WP10 noin 160 euroa laitteiden saapuessa kauppojen hyllyihin syyskuun aikana. Englanninkielinen lehdistötiedote seuraavassa…
Jani Pönkkö
Monien mielestä Googlen tiedonkeruuprosessi surffailuistamme on mennyt jo liian pitkälle. Netistä löytyy yhä vähemmän sivustoja, jotka eivät välitä tietoja käyttäjistää suoraan Googlelle.
Free Art & Technology on tehnyt Google Alarm -selainlaajennuksen, joka osoittaa kuinka Googlen pahat lonkerot ylettyvät jo lähes kaikkialle. Plugin havaitsee Googlen läsnäolon ja antaa ruudulle tästä niin visuaalisen kuin äänellisenkin ilmoituksen. Ja ehkäpä hiukan ironisesti, plugin pystyy lähettämään FAT:lle tietoja sivustoista, jotka käyttävät Googlen koodeja.
Koska lähes jokainen sivu netissä liittyy Googleen jollain tavalla, varoitusten kuuntelusta tulisi varmasti hulluksi. Kannattaneekin tyytyä vain tähän seuraavaan videoon pluginista toiminnassa…
Jani Pönkkö
Tässäpä hiukan puuhaa kahvitauolle. Kuinka hyvin ovat html-ympäristöstä tutut värien heksakoodit hyppysissä?!
Jani Pönkkö

Google on saanut oman osansa oikeusjutuista ja jälleen uutta pukkaa. Tällä kertaa aiheena on Googlen patenttihakemus, jossa se kuvailee kuinka Googlen Street View autot voisivat kerätä tietoa yksityisten henkilöiden avoimista WiFi-verkoista ja kännyköistä, jotta mainostajat voisivat kohdistaa mainoksensa entistä tarkemmin.
Patenttihakemuksia jätetään varsin usein ilman sen kummempaa syytä kuitenkaan toteuttaa patentin kuvaamaa menetelmää. Google:n “epäonneksi” tällaisen sniffailun mahdollistava koodi päätyi kuin päätyikin Street View autoihin ja soppa oli valmis. Nyt onkin oikeuden vuoro selvittää oliko tämä koodin käyttö vahinko vai tarkoituksellista. Jälkimmäisessä tapauksessa korvausvaatimukset jos jonkinmoisista yksityisyyden suojan rikkomuksista on varmasti luvassa.
Jani Pönkkö

Google on juuri julkistanut uuden toiminnon hakusivuillansa – käyttäjät voivat kustomoida hakuikkunan haluamallaan taustakuvalla. Ollessasi kirjautuneena Googleen, sivun alakulmaan tulee linkki, joka mahdollistaa kuvan vaihtamisen. Kuvan voi siirtää omalta koneeltaa tai linkata Picasasta. Palvelu on lanseerattu nyt yhdysvalloissa ja muun maailman pitäisi päästä nauttimaan tästä mahdollisuudesta muutaman päivän sisällä.
Jani Pönkkö

ViewQuest on tällä hetkellä maailman pienin mukana kulkeva WiFi -internetradio (puhelimia ei lasketa
). Valitset vain haluamasi aseman tuhansista ja taas tuhansista vaihtoehdoista tai nettiyhteyden puuttuessa virität laitteen haluamallesi FM-taajuudelle. LiPo-akun ansiosta soittoaikaa yhtäjaksoisesti on noin 15 tuntia. Hinta vain on hiukan suolainen, noin 100 euroa.
Kommentteja