Archive for Kesäkuu, 2009


Pilveen pakoputkesta

24. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

Ihmisten tupakointi vaikuttaa eläimistä varmasti melkoisen oudolta käytökseltä. Tämä koira vie kuitenkin homman yhden henkäyksen pidemmälle pössyttelemällä suoraan auton pakoputkesta. Tämänkö takia eräät koirat jahtaavat autoja? Pitkää ikää koiralle ei liene voi luvata mutta ilmeisesti hutera olotila on hauvalle tavoittelemisen arvoista…

Lähde

Maailman nuorin kaivinkoneen kuljettaja

24. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

roman Maailman nuorin kaivinkoneen kuljettaja

Muistan haaveilleeni pienempänä hiekkalaatikolleni istuttavaa kaivinkonetta. Sellaista mistä löytyy kaksi vipua, joilla kauhaa operoitiin jne. Nähtävästi tekniikka on näiltä ajoilta mennyt jo melkoisesti eteenpäin tai sitten lapset ovat vain alkaneet vaatimaan enemmän. Moskovalainen Roman (3 vuotias) leikkiikin oikeilla maansiirtokoneilla. Seuraavassa varsin näppärää ajoa näinkin nuorelta…

(lisää…)

Pistorasioita pahan päivän varalle

17. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

wall Pistorasioita pahan päivän varalle

Pistorasioita ei tunnu koskaan olevan riittävästi ja haaroittimet ja jatkoroikatkin vievät paljon tilaa. Ironic Sans kehittikin kuvan mukaisen konseptin missä koko seinä muodostuu pistorasioista. Nyt on ainakin reikiä mihin tökkiä pistokkeet ja lisättynä bonuksena näkyvillä kaapeleilla voi tehdä taidettakin. Saas nähdä pääseekö idea koskaan tuotantoon.

Lähde

MP3 Experiment Six

17. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

Joukon mukana on monesti mukava mennä mutta entä miten käy, kun joukko saa samat ohjeet mutta hiukan eri aikaan? Kokeeseen osallistui 2000 vapaaehtoista, jotka latasivat saman MP3-äänitteen soittimiinsa. He käynnistivät toiston sovittuun kellonaikaan ja sitoituivat toimimaan äänitteen antamien ohjeiden mukaan. Jos ei muuta niin hauskaa näytti riittävän. :)


Lähde

Kattava musa-/videokokoelma mukaan reissuun 128 gigan muistitikulla

17. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

edge tech 128 Kattava musa /videokokoelma mukaan reissuun 128 gigan muistitikullaMuistitikkujen tallennuskapasiteetti on ottanut melkoisia harppauksia viimevuosina. 32 gigainen tuntuu varmasti edelleenkin suurelta mutta tämä ei estä valmistajia puskemasta markkinoille jo 128 gigaista mallia.

Sekä Kingston ja Edge Tech julkistivat juuri omat mallinsa ja oleellisimmat erot löytyvätkin koteloinnista ja hinnoittelusta. Edge Tech vie voiton kummassakin, käyttäen alumiinia suojatakseen tikun naarmuilta ja vakavammilta iskuilta kuin myös myyden tuotetta noin 100 euroa kilpailijaansa halvemmalla. Halpa tikku ei silti vieläkään ole, noin 300 euroa.

Lähde

Musa- ja videosoittimet pian riittävän tehokkaita pelikonsoleiksi

17. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

arhrrrr pic rm eng Musa  ja videosoittimet pian riittävän tehokkaita pelikonsoleiksi

Augmentoitu todellisuus on jo pitkään ollut tutkijoiden lempilapsi mutta nyt teknologia on pääsemässä osaksi arkipäiväisempiäkin laitteita. Zune HD:n laskentakoneeksikin suunniteltua NVIDIA:n Tegraa esitellään seuraavassa videossa varsin kansantajuisessa formaatissa. Mitään tylsiä teknisiä yksityiskohtia, tapetaan Zombeja!!!

(lisää…)

USB-turhuutta suutaan aukovan musaukon muodossa

17. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

tengu USB turhuutta suutaan aukovan musaukon muodossa

Musiikin visualisointiin löytyy paljon jo leluja mutta Tengu on näistä ehkä se herttaisin. Nyt mallistoon on tullut uusi sukupolvi – Tengu Allstars. Nyt löytyy niin anarkistia kuin diskofania ja mikä parasta, jokaisen Tengu Allstarin mukana tulee tarra-arkki minkä avulla hahmon voi kustomoida haluamakseen. Seuraavassa video tästä USB-härpäkkeestä toiminnassa jos konsepti on vielä tuntematon…

(lisää…)

Heinz esittelee maailman pienimmän mikroaaltouunin – kytkeytyy USB-porttiin

9. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

Heinz Snap Pots launches the world’s smallest microwave – the Beanzawave

Heinz on huomannut myöhään töissä roikkuvien tai muuten vain luonastauolle kiireisinä pääsemättömien tarpeet. Mikä olisikaan sen mahtavampaa kuin lämmittää ruokansa tietokoneen ääressä?! Heidän Beanzawave on maailman pienin mikroaaltouuni ja se saa virran luonnollisesti USB-portin kautta. Mukana on myös Lithium-paristot, jotta ruoka lämpiää vaikka reissussa. Valmistajan mukaan laitteella lämpeää niin papuruuat, piirakat, hampurilaiset, keitot tai vaikka tee. Tuote siirtyy massatuotantoon jos kuluttajien palaute on positiivista. Hinnan kaavaillaan asettuvan johonkin 120 euron tienoille.

Lähde

BMW tutkii tekniikka, joka pysäyttää auton itsestään sairaskohtauksen yhteydessä

9. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

bmw x5 passout emergency 580 BMW tutkii tekniikka, joka pysäyttää auton itsestään sairaskohtauksen yhteydessä

BMW on huolissaan vanhuksista ja muista iäkkäistä kuskeista. He ovat kehittelemässä uutta Emergency Stop Assistanttia (automaattinen hätäpysäytys), jonka tarkoitus on automaattisesti pysäköidä auto pientareelle jos kuskin ajokyvyssä havaitaan ongelmia. Auto seuraa kuskin ajokäyttäytymistä erinäisien antureiden välityksellä ja jos tietokone tuntee, että kuski on estynyt jarruttamaan ja pysähtymään itse,  siirtyy auton hallinta tietokoneen ohjaukseen. Auto etsii tutkan avulla liikenteestä sopivan raon ja pientareen mihin pysähtyä. Tämän jälkeen syttyvät hätävilkut ja auto ilmoittaa sijaintinsa hätäkeskukseen. Varsin näppärän kuuloinen tekniikka jos se vain saadaan tunnistamaan erilaiset sairaskohtaukset jne. Saa nähdä vain montako autoa päättää kesken ajon vain parkittaa itsensä.

Englanninkielinen lehdistötiedote…

(lisää…)

Hiiri FF8:n henkeen

8. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

ff1 Hiiri FF8:n henkeen

Andrey Chirkov on suunnittelija tämän kauniin konseptin takana. Final Fantasy 8 Gunbladesta insipiraation ammentanut hiiri on kaikkinensa varsinainen taideteos. Olkoonkin, että painikkeiden rakenne näyttää varsin huteralta ja peukalolle ei löydy oikein sijoituspaikkaa mutta olisihan tätä kyllä mahtava kokeilla ja sijoittaa työpöydälle muiden ihailtavaksi.

Lähde

ff2 Hiiri FF8:n henkeen

Korsetteja nörteille

8. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

cor1 Korsetteja nörteille

Jos olet suhteessasi päässyt siihen pisteeseen, että uskallat ehdottaa tyttöystävällesi mitä laittaa illalla päälle, ehkäpä nämä Star Trek ja Star Wars henkiset korsetit kuuluvat listalle. Asusteet tuovat mieleen ensinäkemältä Halloweenin tai jopa aikuisviihteen mutta näitä sarjoja ja leffoja fanaaville ne ovat varmasti lähinnä jumaloinnin kohde. Ei ehkä se tyhmin hankinta noin 150 euron hintaan?

cor2 Korsetteja nörteille

Nettiradio langattomasta reitittimestä

8. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

radio Nettiradio langattomasta reitittimestä

Halvasta langattomasta reitittimestä saa hienoista sorminäppäryyttä käyttäen varsin näyttävän nettiradion. Asuksen WL-520gU luovuttaa MightyOhmin artikkelissa verkkotoiminnallisuuden ja USB-liitäntäinen äänikortti muuttaa bitit analogiseksi signaaliksi halpojen tietokonekajareiden vahvistettavaksi. Varsin upea lopputulos. Seuraavassa video laitteesta toiminnassa…

(lisää…)

Onko Segwaystä moottoripyörän korvaajaksi?

8. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

segway supercross Onko Segwaystä moottoripyörän korvaajaksi?

Supercross ja Segway eivät äkkiseltään tunnu sopivan yhteen. AMA Supercross mestari James Stewart esittelee Segwayn maasto-ominaisuuksia takapihallaan seuraavassa videossa…

(lisää…)

Fatal1ty tuote punaisella X:llä

8. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

fata Fatal1ty tuote punaisella X:llä

Fatal1ty on varmasti tuttu nimi varsinkin pelaajille suunnattujen laitteiden markkinoita seuranneille. Nyt kaveri on myynyt nimensä käyttöoikeuden Fusion-io:lle  ja heidän “kuluttajalle” hinnoitellulle ioXtreme PCI Express SSD -kortille. Tämä 80 gigatavun kapasiteetin omaava kortti on toki erittäin nopea siirroissa mutta miten paljon se lienee parantanee pelisuoritustasi? Ja noin 750 euron hintaisena se jäänee varmaan selvittämättäkin.

Lähde

Vältä nolostuminen, etsi korut hiekkarannalta sandaaleilla

8. Kesäkuuta 2009 Jani Pönkkö

sandaalit Vältä nolostuminen, etsi korut hiekkarannalta sandaaleilla

Metallinpaljastin on rannalla mitä mainioin ajanviete mutta piipparin kanssa heiluessa voit kerätä varsin tympääntyneitä katseita. Asian korjaa nämä noin 40 euron hintaiset metallin makuun viritetyt sandaalit. Nilkkaan kiinnitettävä yksikkö vikuttaa valoja ja värisee astuessasi jonkin metallisen päälle. Herkkyys riittää jopa 60 senttimetrin syvyyteen.

Lähde

Sponsorit

 

Kommentteja

    Energiajuomaa Mariomaisesti (2) ozzi:3.9.2010 15:38
    minkä makuista
    Mercedes-Benz SLR McLaren 999 Red Gold Dream – kun överitkään eivät enää riitä (2) timo:1.9.2010 19:30
    opetelkaa tekemään sivuja, joilta pääsee poiskin
    Ei aivan tavallinen hana (1) Yongkai:27.8.2010 13:10
    Dear Ladies and Gentlemen, We are an export-oriented manufacturing enterprise to produce...
    iPhonella vipinää vällyjen väliin (1) Kai-zu:21.8.2010 14:14
    Mad paint skiltz :P
    Tee-se-itse: Työpöytäkabinetti arcadepelaamiseen (1) Keke!:20.8.2010 12:39
    Muistan(tai luulen muistavani) vielä ajat kun tätäkin blogia päivitettiin ahkerasti:(...