Archive for Toukokuu, 2009


Lithiumeilla olet valmiina kaikkeen

29. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

pentax Lithiumeilla olet valmiina kaikkeen

Tuotemainoksiin tahallisesti laitetuista virheistä on Teknossakin ollut aiemmin puhetta mutta ehkäpä tämä hipoo jo hyvän maunkin rajoja. Tai ehkäpä kyseessä on vain maailman nykyiseen taloustilanteeseen kyllästynyt mainoksen taittaja lomautusuhan alla…

Vuoristorataa asenteella – Terminator Salvation: The Ride

29. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

Huvipuistot kuuluvat kesään. Huvipuistoista monelle tulee ensimmäisenä mieleen vuoristorata ja tämä Terminator Salvation: The Ride on varmasti sieltä upeimmasta päästä. Hienoa nähdä ettei teräs ja komposiittimateriaalit ole vieneet puulta sen käyttöarvoa vuoristoratarakentamisessa. Radan natina ja pauke tuovat varmasti oman lisämakunsa menoon. Terminator Salvationin vaunut ovat muuten ensimmäiset vaunut puisella radalla, joista löytyy äänentoistolaitteet efekteille.


Maailman nuorin pool hustler

29. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

Viikonlopun kunniaksi vähän kevennystä biljardin muodossa. Täytyy sanoa, että tämä alta kaksivuotias nappula vaikuttaa jo melkoisen taitavalta. Saa nähdä kuullaanko kaverista vielä tulevaisuudessa vai jääkö harrastus vaippaiän päättyessä…


Kun koneen omat USB-portit eivät enää riitä

29. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

usb Kun koneen omat USB portit eivät enää riitä

USB-liitäntään löytyy jos jonkinmoista turhaketta. On paneskelevaa koiraa, välkkyvää lumiukkoa ja akvaarioita muovisine kaloineen. Jossain vaiheessa koneesta kuitenkin loppuu USB-portit ja tulee tarvi USB-hubille. Mutta miksi tyytyä johonkin neliporttiseen, kun saatavilla on esimerkiksi tällaisia 49-portin tehokäyttäjän hubeja?! Kytkettävistä laitteista ei varmasti tule kellään pulaa, joten ehkäpä 450 euron sijoitus tähän laitteeseen ei ole aivan turha…

Tarkemmat tekniset tiedot

usb2 Kun koneen omat USB portit eivät enää riitä

Robotopusu – All your base are belong to us?

29. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

nosturi Robotopusu   All your base are belong to us?

Nosturikuljettajan ammattia ei äkkiseltään pidä kovin hohdokkaana mutta Tanadon kehittämä robonosturi saanee konsolisukupolven innostumaan tästäkin perustyöstä. Tämä 2.7 tonnin painoinen robotti on varustettu kolmen kennon CCD-kameralla, telaketjuilla ja kahdella varsin uhkaavan näköisellä nostokouralla.

nosturi2 Robotopusu   All your base are belong to us?

Kumpikin kourista pystyy nostamaan noin sadan kilon taakan, joten Robotopusu voi aiheuttaa karkuteille päästyään pahaakin tuhoa. Saa nähdä miten paljon koneiden maailmanvaltauksesta profetoivien mylly saa lisää vettä tämän laitteen myötä. Pelottava mutta silti niin kiehtova… ;)

Lähde

Cooler Master julkaisee uuden pelihiiren

27. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

cmstrom Cooler Master julkaisee uuden pelihiiren

Cooler Master on tuomassa omaa pelihiirtänsä markkinoille. CM Storm Sentinel on varustettu OLED-näytöllä ja repullisella varsin kirkkaita valoefektejä. Hiiren herkkyyttä voidaan säätää erikseen X- ja Y-akseleille ja on mukaan saatu yhdistettyä myös pelituntumaa parantava painojen säätö. Aivan kaikki eivät tule vilkkeestä ja välkkeestä välittämään mutta eiköhän tämäkin omat fanittajansa löydä.

Lähde

ECO-vesijetti – vihreä vene valkoisille aalloille

27. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

eco ECO vesijetti   vihreä vene valkoisille aalloille

Ekologisuus liikkumisessa on nyt IN. Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita lihasvoimien käyttämistä vaan liikkumiseen käytettyjen kulkuneuvojen muuttamista luontoa säästävään muotoon. ECO Jetski on ensimmäinen vesijetti, joka on varustettu sähkömoottorilla. Valmistaja lupaa laitteelle ajeluaikaa yhdellä latauksella noin kolmen tunnin verran ja huippunopeudeksi annetaan 80 kilometriä tunnissa. Onko vihreys kulkupeleissä avain maailman pelastumiseen vai koetetaanko näillä paikata vain huonoa omatuntoa? Oli miten oli, seuraavassa pari videota tästä täysin äänettömästä menopelistä elementissään…

(lisää…)

Tony Hawk Ride – lautailua muovideckillä

26. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

ride Tony Hawk Ride   lautailua muovideckillä

Konsolipelit ovat aina olleet arvokkaita mutta Tony Hawkin uusi Ride alkaa hipomaan ennätyksiä. Lähes 90 euron hintainen peli pitää sisällään muovisen rullalaudan deckin pelin ja sen hahmojen ohjailuun. Saa nähdä kuinka hyvin idea toimii käytännössä, sillä Tony Hawkin on kerrottu jo pitkään haaveilleen tällaisesta pelissä mutta tekniikka ei aiemmin vielä mahdollistanut tällaista ohjainta. Eli jälleen on yksi muovinen ohjain luvassa vaatekaapin perukoille alkuinnostuksen hiivuttua. Pelin promovideo seuraavassa…

(lisää…)

Nokia E71 timantein

26. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

e71diamond Nokia E71 timantein

Nokian E71 on itsessään jo varsin tyylikäs mutta mitäpä ei timantit vielä parantaisi?! Continental Mobiles Lontoosta tuottaa näitä VS1-timantein koristeltuja yksilöitä varakkaiden tarpeisiin. Kappalehinta on varsin muhkeat 6800 euroa. Valitettavasti joudut odottamaan omaasi tilauksesta noin pari viikkoa mutta ehkäpä sen kestää jos on valmis tällaisia summia luuriin sijoittamaan.

Lähde

Tilannekatsaus

26. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

toita Tilannekatsaus

Ei voi kuin pahoitella ja pyytää anteeksi uutisten vähyyttä viime aikoina. Maailman talous on pahassa jamassa mutta silti hommaa tuntuu nettielämän ulkopuolella pukkaavan ovista ja ikkunoista.

Tässä vaiheessa voisi tietty tarjota innokkaille kirjoittajille mahdollisuutta suunnata energiaansa Teknolelun suuntaan. Eli vapaaehtoisille uutisoijille olisi nyt kysyntää. Tällä hetkellä tarjolla olisi lähinnä mainetta ja kunniaa mutta eihän sitä tiedä mihin hommat tästä vielä kasvavat. Kiinnostuneet ottakaa yhteyttä!

Nubbin – maailman pienin WLAN-tikku

20. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

nubbin Nubbin   maailman pienin WLAN tikku

Koolla on varmasti merkitystä tietyissä tilanteissa. Aina ei kuitenkaan tarvitse puhua suuresta vaan pienikin voi olla kaunista. Mvix kutistikin täysin IEEE 802.1n draftin mukaisen WLAN-tikun tämän hetken maailmanennätyslukemiin. Tämä vain 18 millimetriä näkyviin jättävä tikku on myös erittäin kustannustehokas noin 30 euron hintalapulla varustettuna.

Lähde

OmniTread – liikettä luontoa lainaten

19. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

Luontoäidin matkiminen antaa robotiikalle uusia tapoja ratkaista ongelmia. Esimerkiksi romahtaneesta rakennuksesta loukkuun jääneiden etsintään suunniteltu laite saa parhaat ominaisuutensa käärmeiltä. Seuraavassa video OmniTread-robosta, joka varmasti yltäisi jokaisen radio-ohjattavista pitävien lahjalistalle.


Lähde

Tee-se-itse – muunna reititin halvaksi PC:ksi

19. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

link Tee se itse   muunna reititin halvaksi PC:ksi

Halpojen reitittimien ryydittäminen omilla virityksillä on ollut jo pidempään suosittua. Laitteiden käyttämä Linux-käyttöjärjestelmä mahdollistaa tietokoneista tuttujen ohjeislaitteiden liittämisen reitittimen kylkeen. Näppäimistöt, hiiret, tulostimet ja ASCII-näytöt ovat jo vanhoja juttuja mutta nyt myös tavallisen näytön liittäminen on tullut mahdolliseksi.

Teknossakin aiemmin uutisoitu DisplayLinkin-piiri mahdollistaa tavallisten näyttöjen liittämisen USB-porttiin. Sven Killig päättikin hyödyntää tätä toiminnallisuutta heti, kun sai käsiinsä piirille vasta julkistetut Linux-ajurit. Hän muutti koodin toimivaksi reitittimessä, näin mahdollistaen laitteen käytön esimerkiksi valokuvakehyksenä, Twitter-seuraajana jne. 300 MHz:n suorittimella varustettu reititin ei pysty aivan kaikkeen mutta silti yllättävänkin paljoon. Ohjeet Svenin sivuilta.

Linnunrata kaikessa komeudessaan time-lapse -videolla

19. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

galaksi Linnunrata kaikessa komeudessaan time lapse  videolla

Tähtitiedettä pidetään monesti professorien, nörttien tai muutoin vain elämänsä menettäneiden puuhana mutta ehkäpä tämä seuraava video saa mielen muuttumaan. Horisontista nouseva Linnunrata on videoitu Canonin EOS-5D:llä, 20 sekunnin välein napatuin otoksin yhdeksän tunnin aikaväliltä. Linssinä oli EF 15 mm f/2.8 “kalansilmä”.

(lisää…)

Online-peli – rahtisilta

18. Toukokuuta 2009 Jani Pönkkö

silta Online peli   rahtisilta

Sillanrakennuspelit ovat olleet yksi intohimoni. Selaimella pelattavia ei ole tullut liikaa vastaan mutta Cargo Bridge (rahtisilta) vaikuttaa varsin hauskalta ja haastavalta. Tarkoituksena on saada rakennettua mahdollisimman halpoja siltoja, joiden yli innokkaat työläiset voivat laatikot kuljettaa. Käytettävissä on kaksi erilaista rakennusmateriaalia; Kävelypalat – osat joiden päältä työläiset voivat kävellä ja Liitospalat – osat, jotka liittävät sillan osia toisiinsa ilman, että työläiset voivat niihin osua. Ei muuta kuin rakentelemaan!

(lisää…)

Sponsorit

 

Kommentteja

    Energiajuomaa Mariomaisesti (2) ozzi:3.9.2010 15:38
    minkä makuista
    Mercedes-Benz SLR McLaren 999 Red Gold Dream – kun överitkään eivät enää riitä (2) timo:1.9.2010 19:30
    opetelkaa tekemään sivuja, joilta pääsee poiskin
    Ei aivan tavallinen hana (1) Yongkai:27.8.2010 13:10
    Dear Ladies and Gentlemen, We are an export-oriented manufacturing enterprise to produce...
    iPhonella vipinää vällyjen väliin (1) Kai-zu:21.8.2010 14:14
    Mad paint skiltz :P
    Tee-se-itse: Työpöytäkabinetti arcadepelaamiseen (1) Keke!:20.8.2010 12:39
    Muistan(tai luulen muistavani) vielä ajat kun tätäkin blogia päivitettiin ahkerasti:(...