Päästäkseen “sisään” 3D-maailmaan on käyttäjän tullut tähän asti käyttää painavahkoa kypärää. iCube mahdollistaa 3D-maailmassa liikkumisen käyttäen vain keveitä, polarisoituja laseja. Käyttäjän näkemä ympäristö projisoidaan kolmeen seinään ja lattiaan ja iCubea seuraavat kamerat laskevat jatkuvasti katsojan silmien tarkan sijainnin maailmassa. Tämän tiedon avulla luodaan stereokuva, joka heijastetaan pinnoille ja saadaan aikaan uskottava 3D-kokemus. Videon perusteella kyseessä on varsin realistisen oloinen tuntemus, kun koehenkilö tahdo oikein pysyä edes pystyssä.
Battlestar Galacticaan tule enää uusia jaksoja mutta jos jäit sarjaan koukkuun, ehkäpä tämä myynnissä oleva Raptor antaa mahdollisuuden jatkaa elämää fantasiamaailmassa. Sarjassa näkynyt alus oli myynnissä kertaalleen mutta 43 tarjouksen jälkeen hinta nousi vain noin 28.000 dollariin ja hintavaraus jäi ylittymättä. Ehkäpä tilanne on tällä kertaa toinen, kun tätä Raptoria ja Mark VII Viperia myydään livehuutokaupassa ensikuun kahdeksantena.
Jos ylimääräistä aikaa löytyy muutaman kuukauden/vuoden verran ja pihalle on kertynyt romurautaa muutama tonni, ehkäpä tämä Japanilainen rakentelija auttaa pääsemään eroon sinut kummastakin.
Mönkijät herättävät nykyisin suurta kiinnostusta. Radio-ohjattavat autot ovat puolestaan olleet poikien kestosuosikkeja iät ja ajat. Bulldog RC Rider yhdistää nämä kaksi aihetta toisiinsa varsin vauhdikkaalla tavalla.
Laitteen 110-kuution nelitahtimoottori, levyjarrut, automaattivaihteisto ja erillisjousitus saavat sen suorastaan lentämään soralla, ajoi sitä sitten kauko-ohjaimella tai istumalla päällä. Parhaan käsityksen laitteen potentiaalista saanee seuraavasta videosta:
Multitouch on tekniikkana varsin mielenkiintoista mutta monen mielestä sen hyödyntämiseen ei ole vielä riittävästi sovelluksia. Varsin usein teknologiaa esitellään valokuvien pyörittelyllä mutta harva olisi valmis hankkimaan laitteita vain tähän käyttöön.
Illusion Labs esitteleekin nyt kahta suosittua peliään siirrettynä multitouch-pöydälle. Itse pöytä on Ruotsalaisen Touchtechin käsialaa.
RFID on tasaista tahtia valtaamassa alaa. Viivakoodit ovat perinteisesti olleet se paras tapa tunnistaa kappaleita mutta RFID:n tuomat hyödyt ovat kuitenkin kiistattomat. The Touch Project on iPhonelle suunnattu konsepti, jossa luurin selkään on istutettu RFID-lukija. Tämän avulla puhelin tietää minkä esineen edessä se kulloinkin on. Demossaan tiimi esittelee mediasoittimen, joka vaihtaa videoklippiä tunnisteen perusteella. Jo tämä käyttö avaa mahdollisuuksia esimerkiksi leluteollisuudelle tai vaikka autoteollisuuteen. Viet puhelimen viallisen osan eteen ja puhelin näyttää videon kuinka osan voi vaihtaa…
Kaksi sarjaa yhdistämällä voisi saada varsin hauskojakin lopputuloksia. Ehkä hiukan esimakua antaa tämä kahta varsin suosittua ikonia yhdistelevä pätkä. Tämähän voisi tosissaan toimia?!
Ja muistin virkistykseksi vielä Ihmemiehen alkuperäinen tunnari…
Xbox360-pelikonsoli on surullisen kuuluisa RROD:stään (Red Ring Of Death). Nimimerkillä Seppun varustetun kaverin konsoli koki tämän lähes väistämättömän kohtalon. Ilmeisesti kyseessä oli epävirallisella firmwarella varustettu laite, koska korjaukseen sitä ei lähetetty. Seppun ei tästä lannistunut vaan muutti konsolin arcade-ohjaimeksi. Ei sitä aivan joka päivä pääse käskyttämään Xboxilla Xboxia.
Loistava lahja esimerkiksi valokuvausta harrastavalla kaverille. Tämä pienoismalleista tuttuun tapaan pakattu tee-se-itse-kamera on varmasti monen teknoleluilijan mieleen. Rakennus ei vaadi kovinkaan suurta teknistä osaamista ja noin 13 euron hinta ei todellakaan vie ostohaluja. Lopputuotoksena valmistuu täysin toimiva 35 millimetrin kamera 28 millin linssillä.
Honda on luonut viimevuosina varsin näyttäviä robotteja. Näiden lisäksi yritys kehittää apuvälineitä nopeasti vanhenevalle valtaväestölle. Gizmodo pääsi testaamaan heidän uusimpia prototyyppejänsä: Stride Management Assistia (askelavustaja) ja Bodyweight Support Assistia (ruumiinmassatuentaa).
Pienten naarmujen ja pipien hoitoon löytyy jos jonkinmoista laastaria mutta Jeesus tulee ja hoitaa homman kotiin! Tämä 15 laastarin paketti maksaa vain noin 3.50 euroa mutta parannusvoimaa löytyy kuin suuremmankin rahan edestä. Mieltä piristämään pakkauksesta löytyy myös lelu!
Microsoft tarjoaa uutta pelaajille ja muillekin tietokoneen hiirtä paljon käyttäville. Nykyisin ei ole outoa maksaa hiirestä 70 tai jopa 80 euroakin, joten uusi, kahdeksalla painikkeella varustettu SideWinder X3 noin 30 euron hintalapulla vaikuttaa melkein jo liiankin halvalle. Langallinen hiiri pitää sisällään 2000 DPI:n lasermoottorin, joten tarkkuutta on luvassa pilkkahintaan. Toimitukset alkavat toukokuussa.
Enää ei tarvitse olla huolestunut ikänäöstä toimistotyössä. Fokuksen kadotessa on aina mahdollisuus turvautua suurempiin post-it -lappuihin ja tekstistä saa jälleen selvää. Nämä jumbot laput kiinnittyvät useimpiin tasaisiin pintoihin. 80 lapun paketilla on hintaa vain noin 7 euroa. Suuri koko helpottaa myös toimistojäynien tekoa…
Widgetit – nämä tietokoneen työpöydällä näkyvän pikkuohjelmat ovat jo varsin suosittuja. Ne kuitenkin vievät jonkin verran työskentelytilaa, joten ehkäpä vanhassa vara parempi ja analoginen teknologia pelastaa päivän. Tämä monitorin nurkkaan kolmella pikakiinnikkeellä asennettava paletti mahdollistaa valokuvien sijoittamisen näkösälle ja työssä usein käytettyjen apuvälineiden, kuten post-it -lappujen tuonnin käden ulottuville. Ehkä ratkaisu ei äkkiseltään näytä kovin vaikuttavalta mutta se saattaa tarjota yllättäviä hyötyjä työskentelyyn. Hinta noin 25 euroa.
Kaikki eivät perusta tavallisista suorakaiteen muotoisista muistitikuista. Tämä Resident Evil 5:n Limited Edition mukana tuleva 2 gigatavun muistitikku onkin tällaisille yksilöille varmasti tavoittelemisen arvoinen kohde. Mikä parasta, sen voi ostaa nyt erikseen hiukan vajaan 20 euron hintaan.
Kommentteja