Archive for Helmikuu, 2009


Liimaa kytkentäsi kuntoon

27. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

wireglue Liimaa kytkentäsi kuntoon

Elektroniikassa liitosten tekoon kolvi ja tina on ollut perinteisesti se paras tapa. Ehkäpä tämä noin kahden ja puolen euron hintainen purkki sähköä johtavaa liimaa saa monet vähemmän elektroniikkaakin harrastavat kiinnostumaan aiheesta. Aine on loistavaa esimerkiksi lasten kanssa käytettäväksi. Aine ei sisällä lyijyä ja sillä tehdyt liitokset kovettuvat yön yli erittäin pitäviksi. Varsin näppärä keksintö erinäisten korjausten tekoon kentällä ja avannee uusia mahdollisuuksia protoiluun ja vaikka taiteen tekoon.

Lähde

“Iloiset pilvet” piristivät kaupunkilaisten arkea

27. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

Poutapilvet pois lukien nämä vesihöyrymöykyt ovat varsin ei-toivottuja. Taiteilija Stuart Semple päätti tehdä asialle jotain ja loi 2057 “iloista pilveä” Lontoon ylle. Nämä pinkiksi värjätyt pilvet koostuivat heliumista, saippuasta ja orgaanisesta väriaineesta, joiden johdosta pilvet hajosivat itsestään noin 30 minuutin päästä luonnistaan. Äkkiseltään voisi odottaa, että idea tullaan näkemään pian hyödynnettynä markkinointitarkoituksissa.


Lähde

Tiede Watchmenin takana

27. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

Watchmen on seuraava elokuviin saapuva sarjakuvaan pohjautuva supersankarielokuva. Kuten Ihmenelosissa ja muissa vastaavissa, elokuvassa nähdään varsin uskomattomia voimia työssä. James Kakalios toimi elokuvan  teon aikana tiedekonsulttina ja kertoo meille hiukan Dr. Manhattanin voimien takana olevasta fysiikasta. Vaikka monet “temput” ovat täysin mielikuvituksellisia, vaativat fanit niiden taakse uskottavalta kuulostavan selityksen.


Big Dog pääsemässä pian etulinjaan

27. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

Sotilaiden mukanaan kantama varustemäärä on kasvanut viime vuosina paljon. Heidän avuksi on kehitelty monenmoisia ajoneuvoja mutta nämä pyörälliset kulkupelit eivät vain pääse joka paikkaan mihin kävelevä alusta pääsisi. Esittelimme Teknolelussa Big Dogin jo vuonna 2007 mutta tekniikka näyttää edenneen vuosien varella. Se on edelleen varsin äänekäs mutta armeijan innostuttua asiasta tämäkin asia saatanee pian korjattua. Seuraavassa rapotti projektin tilasta tällä hetkellä.


Asiaa voi lähestyä myös hiukan kevyemmällä otteella, kuten seuraava video laitteen “beta”-vaiheesta osoittaa… ;)

(lisää…)

SheevaPlug, Linux-kone pieneen tilaan

26. Helmikuuta 2009 Aki Korhonen

SheevaPlug

Kuvassa näkyvä laite on Marvellin pieni ja raudaltaan avoin Linuxia pyörittävä minikone, SheevaPlug, joka sisältää 1.2 GHz prosessorin, 512 MB DRAM:ia ja 512 MB flash-muistia. Tehonkulutuksen luvataan olevan normaalikäytössä alle 5W ja kokoa laitteella koteloineen on 110 mm * 69.5 mm * 48.5 mm. Liittimiä löytyy mm. yksi USB 2.0 -portti sekä gigabitin ethernet. SheevaPlug Development Kit on tilattavissa valmistajan sivuilta tämänhetkisen vaihtokurssin mukaan noin 78 eurolla.

Lähde

Ledeillä koreasti

25. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

leds Ledeillä koreasti

Ledit ovat monien mielestä ratkaisu valaisuongelmiin. Nämä energiaa säästävät valaisimet soveltuvat hyvin niin staattiseen kuin “elävämmän” valon tuottoon. Nämä 41.000 lediä asennettiin Washintonissa sijaitsevan kansallisgallerian tunneliin. Taiteilija Leo Villareal ohjelmoi järjestelmän tuottamaan liikkeen sattumanvaraisesti, jotta kukaan ei näe samaa näkymää kahteen kertaan.


Liikkuvat lattialaatat mahdollistavat kävelyn virtuaalimaailmassa

25. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

CirculaFloor on yritys tuottaa virtaalitodellisuuksien käyttöön vapaasti käyttäjän tutkittava maasto. Idea perustuu lattialla liikkuviin laattoihin, joiden päällä käyttäjä kävelee. Näin käyttäjä voi samota pitkiäkin matkoja vaikka aavalla tasangolla liikkumatta todellisuudessa mihinkään. Ensimmäinen versio konseptista saatiin käyttöön jo vuonna 2004 mutta pieniä parannuksia on tullut matkan varrella. Viimeisimpänä nousevat tasot, joiden avulla voidaan simuloida esimerkiksi portaiden kiipeämistä. Nyt kun vielä laattojen vauhti saataisiin nopeammaksi…


Lähde

Langaton kamera hampaiden pesutuloksen lähempään tarkasteluun

24. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

hammaskamera Langaton kamera hampaiden pesutuloksen lähempään tarkasteluun

Hampaiden harjaaminen huolellisesti tuntuu olevan lapsille erittäin vaikeaa. Hampaiden puhtauden tarkastukseen on saatavilla pureskeltavia värjäystabletteja mutta ehkäpä hommaan on parempikin keino?! Tämä USB- ja AV-liitännöin varustettu langaton hammaskamera sopinee hyvin tarkoitukseen. Muotoilultaan sähköhammasharjaa muistuttavan laitteen päästä löytyy 1.3 megapikselin kamera ja kuusi valkoista lediä tuomaan kohdevalaistusta. 628 x 582 resoluutiolla hampaiden väliin jääneet ikävyydet ja hampaiden pintaa peittävät toffeen jämät saadaa tarkasti näkyviin. “Nyt ville harjaamaan uudestaan ne hampaat!” Hintaa laitteella on noin 80 euroa.

Rahojen laskutyyli on kulttuurisidonnaista

24. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

Järjestys missä laitat sukat jalkaan aamulla tai millä tavalla lasket setelisi ovat asioita, jotka tulevat selkäytimestä. En tiedä miten sukkien kanssa on mutta rahojen laskentatapaan näyttää vaikuttavan maantieteellinen sijainti.

UMID M1 – hands-on video

23. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

Juuri kun Netbookkeihin alkoi tottumaan on markkinoille tulossa UMIDit. UMID M1 sijoittuu netbookkien ja MIDien väliin kokonsa puolesta. 4.8-tuuman näyttö on yllättävänkin tarkka ja Intelin ATOM-suoritin taannee varsin hyvän laskentatehon. Tiedä sitten käytettävyydestä mutta laite ja kokoluokka herättänee silti suurta kiinnostusta markkinoilla.


Lähde

Reel Roaster – kampikäyttöinen makkaratikku

23. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

reelroaster Reel Roaster   kampikäyttöinen makkaratikku

Grillaus tai makkaran paisto nuotiolla ei ole meille suomalaisille vielä välineurheilua. Reel Roaster voi ehkä muuttaa tämän kaiken! Mikä onkaan lämpimän nuotion ääressä parempaa, kuin kurkottaa reppuun ja ottaa valmis makkaratikku esille muiden rynnätessä vitikkoon tekemään omaansa. Makkara vain haarukkaan, rento asento penkillä ja eikun veivaamaan. Tuossa tuokiossa saat valmiiksi täydellisesti, joka puolelta tasaisesti paistuneen makkaran kavereidesi harmiksi. Noh, ehkä ei ihan näin ja noin 15 eurolle keksii kyllä parempaakin käyttöä.

Poika kuoli toimistotuolin räjähdettyä hänen takalistoonsa

23. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

tuoli1 Poika kuoli toimistotuolin räjähdettyä hänen takalistoonsa

Istutko tällä hetkellä kaasujousella varustetulla toimistotuolilla? Ehkäpä nyt olisi hyvä aika nostaa peppu irti penkistä ja käväistä hakemassa keittiöjakkara tai vastaava istuimeksi. Kuvan tuolin mukainen kaasujousitettu toimistotuoli tappoi hiljattain 14 vuotiaan kiinalaisen pojan. Tuolin korkeudensäätöön käytetty korkeapaineista kaasua sisältävä sylinteri räjähti, jonka johdosta tuolin rakenteen metalliosia survoutui nuorukaisen peräpäähän. Kuolema johtui vuotamisesta kuiviin.

Tapaus ei ole aivan niin uniikki miltä se äkkiseltään kuulostaa, sillä vuonna 2007, 68-vuotias ranskalaismies koki vastaavanlaisen räjähdyksen, jonka johdosta 20 senttimetrin mittainen tuolin osa tunkeutui hänen sisäänsä. Tapaus ei ollut kuolettava.

(lisää…)

Daniel Simon – kulkupelejä seuraavalta vuosisadalta

23. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

tron1 Daniel Simon   kulkupelejä seuraavalta vuosisadalta

Tekniikka- ja gadgetblogeissa konseptit ja 3D-mallinnus näyttävät olevan suuressa suosiossa. Miksi tehdä mitään valmiiksi, kun PR-pisteet saa vain näyttävästi rendatulla mallilla?! Daniel Simonin konseptikuvat tulevaisuuden tekniikasta, erityisesti kulkuvälineistä, pistävät kuitenkin positiivisesti silmään. Kaveri on suunnitellut “valopyörät” uuteen Tron2 elokuvaan ja ompahan siinä sivussa kerennyt mallintaa myös muita visioitaan aivan kirjaksi asti. Seuraavassa näytteitä hänen työstään…

(lisää…)

Hyvän makuinen hammaslanka

20. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

cupcake dental floss Hyvän makuinen hammaslanka
“Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin”. Tämä sanonta pätee varsin hyvin tähän uuteen hammaslankaan. Tuotteen tarkoitus on poistaa ikävyydet hammasväleistä mutta sen myyvin ominaisuus on kakkukuorrutteen maku. Tämän jos minkä pitäisi innostaa lapset ja miksi ei myös hiukan vanhemmatkin hoitamaan hammasvälejään useammin. Ja jos makea ei ole se mikä saa hampaan kolottamaan, saatavilla on myös pekonin makuinen versio.

Lähde

Mies menetti sormenpään magneettionnettomuudessa

20. Helmikuuta 2009 Jani Pönkkö

magneetti1 Mies menetti sormenpään magneettionnettomuudessa

Tällaista jälkeä saa aikaan erittäin tehokkaiden magneettien vääränlainen käsittely. Kahden vahvan Neodym-magneetin välistä pilkistää kokonainen kynsi ja pala sormen kärkeä.  Neodym-magneetit ovat erittäin vahvasti magneettisia ja voimakkuusasteikolla ne sijoittuvat välille N24 – N55. Tapauksessa mukana olleet magneetit olivat luokkaa N45 ja ne pystyivät napsahtamaan voimalla yhteen jopa 50 senttimetrin päästä toisistaan. Sormensa vaurioittanut kaveri tarjoaa kuvia niin röntgentutkimuksen tuloksista kuin ommellusta sormesta sivuilla, joilla hän haluaa korostaa magneettien kanssa leikkimisen vaarallisuudesta. Varoituksen sana, kuvissa näkyy verta ja tummunutta lihaa…

Sponsorit

 

Kommentteja

    Energiajuomaa Mariomaisesti (2) ozzi:3.9.2010 15:38
    minkä makuista
    Mercedes-Benz SLR McLaren 999 Red Gold Dream – kun överitkään eivät enää riitä (2) timo:1.9.2010 19:30
    opetelkaa tekemään sivuja, joilta pääsee poiskin
    Ei aivan tavallinen hana (1) Yongkai:27.8.2010 13:10
    Dear Ladies and Gentlemen, We are an export-oriented manufacturing enterprise to produce...
    iPhonella vipinää vällyjen väliin (1) Kai-zu:21.8.2010 14:14
    Mad paint skiltz :P
    Tee-se-itse: Työpöytäkabinetti arcadepelaamiseen (1) Keke!:20.8.2010 12:39
    Muistan(tai luulen muistavani) vielä ajat kun tätäkin blogia päivitettiin ahkerasti:(...