Mythbustersista tutut Adam Savage ja Jamie Hyneman olivat erikoisvieraina San Josessa pidetyssä Nvidian Nvision 08 -tapahtumassa havainnollistamassa sarja- ja rinnakkaisprosessoinnin eroja omalla uniikilla tavallaan, joka selviää oheisesta videosta.
Veren sokereitaan seuraaville on tarjolla jos jonkinmoisia mittareita. Yhdysvaltojen elintarvikevirasto on hyväksynyt markkinoille uuden, erittäin pienen mittarin, joka mahtuu esimerkiksi korkiksi testiliuskapurkkiin. Home Diagnosticsin TRUE2go tarvitsee sokerien mittaukseen vain 0.5 mikrolitraa verta ja itse testaus kestää vain neljä sekuntia. Laitteen muisti pystyy antamaan keskiarvotulokset 7, 14 ja 30 päivän ajalta ja se pitää sisällään myös neljä eri ajastinta hälytyksiä varten.
Näin nettisurffailun yleistyessä onkin hyvä tehdä pieni testi. Alkaako hiirellä selailu viedä terän näppäilytaidoistasi? Suorita testi osoitteessa Typera.tk , valitse Finnish (sentences, 2min) ja listaa tuloksesi alla olevaan taulukkoon.
Microsoftilla on päällä mainoskampanja teemalla “Say goodbye to laser” – sano hyvästit laserille. Kyseessä on siis uusi teknologia ja joka ainakin Microsoftin mukaan tulee hakkaamaan nykyisin parhaan toiminnallisuuden takaavan laserin. Virallista tietoa tuotteesta ei ole mutta tarkat nettiselaajat sattuivat löytämään Saksan Amazonista MS Explorer Mini -hiiren, jossa on uusi Blue Track -teknologia. Kyseessä on sininen ledi ja uusi laajakulmalinssi, jonka kerrotaan parantavan liikkeen seurantaa eri pinnoilla. Saa nähdä mitä todellisuus tuo tullessaan.
NASAa pidetään yleisesti varsin tehokkaasti toimivana organisaationa, joka on ajatellut kaiken valmiiksi ja mitään yllättävää ei voi tapahtua. Ilmeisesti uutinen internet-madon löytymisestä yhden astronautin läppäristä kiertoradalla ei ollut NASAlle yllätys, sillä lehdistölle annetussa kommentissa lukee “this kind of things happen all the time” – tällaista nyt tapahtuu alvariinsa.
Kyseessä oli Gammima.AG -mato, jonka tarkoitus on kerätä Aasialaisten online roolipelien salasanatietoja. Mato oli ehtinyt kopioida itsensä myös muihinkin tietokoneisiin asemalla. Tällä kertaa mato oli melkoisen harmiton mutta se pistää ajattelemaan millaisilla kantimilla koko kansainvälisen avaruusaseman toiminta on.
Axolute tuo tyyliä jokaiseen kotiin jos vain kukkaro kestää. Valmistaja on patentoinut altaan poistovesijärjestelmän kovinkin erikoisena, vaikka kyseessä on käytännössä vain altaan sivussa oleva poistoaukko viemäriin. Tämän ei pidä antaa vähentää tuotteen esteettistä arvoa. Saatavilla on kuvassa näkyvä teräspintainen malli kuin myös valkoiseksi käsitelty allas.
Nikon on tänään julkaissut järjestelmäkameroidensa harrastelijaluokkaan D80 mallille seuraajan, D90:n. Kameran ehkä mielenkiintoisin uusi ominaisuus on videokuvaus, joka tekee uudesta mallista ensimmäisen järjestelmäkameran, jolla voi nauhoittaa videopätkiä. Pätkiä voi nauhoittaa 1280×720 (720p) resoluutiolla äänen kanssa 24 ruutua sekunnissa. Pituus ilmeisesti rajoitettu viiteen minuuttiin. Paljon löytyy varmasti niitäkin mielipiteitä, että videokuvaus järjestelmäkamerassa olisi turha, mutta allekirjoittaneen mielestä se on hyvä lisä, koska voi käyttää monipuolisesti erilaisia vaihdettavia objektiiveja (esim. kalansilmälinssejäkin ja pitkiä teleputkia).
Kameran muita speksejä mm. 12.3 megapikselin kenno, 3″ VGA-näyttö, kennon pölynpoisto jne, lisää tietoa Nikonin omilta tuotesivuilta.
Kiinassa olympialaisten aikaan nähtiin myös talon kokoinen LED-näyttö. Tämä täysin varastoidulla aurinkoenergialla toimiva näyttö on varustettu 2300 LED-panelilla, jotka toimivat päivisin myös energian talteenottajina. Antaapa suunnittelijan kertoa tuotoksestaan tarkemmin:
Tämä noin kuuden tonnin painoinen, V8-moottorilla varustettu “hämähäkki” ei ole ehkä ensimmäinen kaltaisensa ajoneuvo mutta se on varmasti suurin. Kolmen vuoden ja noin 30.000 euron panostuksen jälkeen Martin Montesano voi ottaa kaverinsa mukaan kyytiin sillä peräosaan mahtuu kuusi matkustajaa ja eteen kuskin lisäksi vielä yksi kyytiläinen. Kehitystyö on vielä käynnissä, sillä tällaisenaan laitteesta ei irtoa enempää kuin noin kolme kilometriä tunnissa. Ehkä hurja ulkonäkö ja äänet kompensoi tätä puutetta?
Lian-Li:n vaihtokotelo Xbox360-pelikonsolille oli tarkemmassa syynissä Bit-techin pojilla. Tämä noin 120 euron hintainen kotelo ei laadullisesti yllä Lian-li:n PC-laitekoteloiden tasolle mutta arvostelijoiden mielestä ulkonäkö on kuitenkin varsin “pimp”. Kotelon tarkoitus on parantaa pelikonsolin jäähdytystä niin tehon kuin melunkin osalta. Näissä se onnistuu varsin hyvin niin kauan, kun konsolilla ei pelata. DVD-aseman hyrähtäessä käyntiin on melu jälleen vanha ja tuttu. Menetät takuun konsolistasi asennuksen aikana mutta tämä ei liene hidasta tyylitietoisia pelaajia.
Sähkökitaralle voi olla joskus vaikea löytää juuri haluamaansa säröä tai muuta efektiä. Tämä johtaa tilanteeseen, josta pääsee pois vain itse tekemällä. Elektroniikka ja ohjelmointi ovat monelle muusikolle varsin vierasta ja tämän johdosta markkinoille on tullut ensimmäinen opensource kitaraefektipedaali – OpenStomp Coyote 1. Paketti pitää sisällään helpot graafiset työkalut pedaalin toiminnallisuuden virittelyyn, kuten säröjen, kaikujen jne. säätöön ja yhdistelyyn.
Tyyliä ei aina yhdistetä tietokone- tai konsolipelien pelaajiin mutta ehkäpä tämä kromattu peliohjain on juuri se puuttuva linkki?! Tämä USB-porttiin kytkettävä padi tarjoaa 8-suuntaisen ristikko-ohjaimen ja nipun lisäpainikkeita. Valmistajan mukaan valmistusmateriaalin on kiillotettua metallia ja takana on pitoa parantavaa kumia. Toiminta taataan niin Windows kuin Mac ympäristössä.
Jos nettisivun suunnittelu takkuaa tietokoneella, ehkäpä layoutin jäsentely luonnistuu paremmin näillä magneeteilla. 41 magneetin setti kustantaa noin 23 euroa, joten aivan halpoja ne eivät ole mutta miljoonia vuodessa tuottavan sivuston valmistuttua kustannus on kuin pisara meressä.
Uutisen aihe ei ehkä ole niinkään itse tuote vaan Japanilaisten tapa markkinoida niitä. Jokainen kotiäiti varmasti innostuu ilmanraikastimesta, joka sylkee hedelmien tuoksuista vaahtoa. Äh, koetappa olla tässä sitten sarkastinen sillä eiköhän moni pidä ideaa oikein hyvänä. Ainakin lapsien saaminen siivoamiseen mukaan tulee huomattavasti helpommaksi.
Jos luiden rikkominen laskettelurinteessä lumilautaillen tai asfaltti-ihottuman hankkiminen rullalaudalla kuulostaa jutultasi, rakastut aivan varmasti Dirtsurfer Freestyleen. Tämä 16-tuuman renkailla varustettu lauta mahdollistaa maen laskun niin päällystetyillä kuin päällystämättömilläkin pinnoilla. Sitein varustettu lauta mahdollistaa myös ilmavat temput esimerkiksi portaissa jne. 300 euron hinta ei ole liene mitään ikimuistoisesta sairaalareissusta, joka käyttäjää odottaa?!
Kommentteja