Tämä USB-porttiin liitettävä ohjuslaukaisin saavutti suuren suosion. Nyt tuote onkin saanut odotetun parannuksen – Web-kameran. Tämä mahdollistaa laukaisimen ohjailun esimerkiksi Messengerin välityksellä. Voit siis ammuskella vaikka kotona olevaa kissaa töistä käsin tai antaa ohjuspatterin ohjauksen kontaktilistassa oleville henkilöille. Hintaa lelulla on vajaa 70 euroa.
TFT-panelien hintojen laskiessa, niitä saattaa kertyä nurkkiin enemmänkin. Pari kappaletta menee pöydällä vielä kohtuudella mutta tämän jälkeen sijoittelu muuttuu hankalammaksi. Humanscale on ratkaissut ongelman Paramount-kehikolla, johon voit sijoittaa kahdeksan panelia. Näyttöjä voi kääntää haluamalleen kaarelle, jotta ääreisnäkö ottaa paneleista parhaan hyödyn. Käyttäjän kannalta ehkä paras ominaisuus on näyttöjen liittämisen työkaluttomuus. Valmistajan mukaan näytöt vain liu’utetaan paikoilleen. Kätevää.
Tietokoneen käyttäjän elämä muuttui jälleen astetta turvattomammaksi. Ennen niin turvallisina pidettyjä kiintolevyn kryptaavia sovelluksia vastaan on löydetty varsin helppo kierto. Tekniikka perustuu kiintolevyn kryptausavaimen noutamiseen RAM-muistista. Yleisen käsityksen mukaan RAM-muisti tyhjenee koneen sammuessa mutta todellisuudessa tieto säilyy käytettävänä usein monta minuuttia. Tätä aikaa voi vielä pidentää jäähdyttämällä muistipiirin. Tällöin tietovarkaalla on aikaa joko siirtää muistipiiri toiseen tietokoneeseen ja purkaa muistin sisältö tai käynnistää varastettu kone ja siirtää muistin sisältö ulkoiselle kiintolevylle salasanan purkamista varten.
Videossa tekniikka osoitetaan toimivaksi Windows Vistan BitLockeria vastaan mutta myös muut, samanlaista suojaustekniikkaa käyttävät sovellukset ovat myös alttiita hyökkäykselle. Tämä koskee niin Windows-, Linux- kuin MacOS-käyttöjärjestelmiä. Video linkin takaa…
Jääpaloja voi tehdä jos jonkinmoisia mutta Tetris on aiheena uusi. Ainakin vierailla olisi puheenaihetta näistä klassisen muotoisista paloista. Ja mikään ei estäisi värjäämästä jäitä esimerkiksi elintarvivärein tai mehuilla. Aivan heti et kuitenkaan pääse tätä tekemään, sillä kyseessä on vielä tuotekonsepti. Toivotaan, että joku valmistaja innostuu ideasta ja näemmä tuotteen pian kaupoissa.
Vaikka iPhoneja ei katukuvassamme kovin paljoa vielä näykkään, moni HTPC:n omistaja voisi haluta sellaisen kyseisen videon nähtyään. Tietokoneen ohjaaminen VNC:n kautta ei ole mitään uutta mutta Touchpad-sovellus muuttaa käyttötavan tavallisesta tietokoneen ruudun mappauksesta touchpadiksi. Voit siis kuljetella hiiren kursoria pitkin ruutua kuin kannettavan touchpadillä. Pelaa niin Windowsilla, Linuxilla kuin Mac-koneilla.
Jos tietokoneesi kopan ulkonäkö alkaa nyppimään, tässäpä olisi pieni tuunausprojekti, jolla homma korjaantuu. Miksi tyytyä pelkkään ikkunaan kyljessä, kun senkin voi modata vieläkin pidemmälle. Mikään ei estä myöskään soveltamasta tätä samaa tekniikkaa muihinkin käyttökohteisiin. Leivänpaahtimen kylkeen tai skootterin keulaan?! Ja mikä parasta, ohjeet tekniikan käyttöön löytyvät suomeksi! Video lopputuloksesta linkin takaa…
Eikö kotisi sisustus miellytä? Puuttuuko kenties kunnollinen valaistus? Ratkaisun ongelmaan tuon AIM-9 SideWinder ohjusvalo. Tätä varsin erikoista jalkalamppua et voi ostaa valmiina vaan sen eteen on oltava valmis näkemään hieman vaivaa. Ohjeet maksavat noin 15 euroa ja pitävät sisällään piirustukset, rakennusvideon ja tarvittavat koristetarrat. Lamppu on itsessään varsin komea mutta täytyy sanoa, että mainosvideo ei ole ehkä aivan yhtä myyvä…
USB-lelut ei maailmasta lopu. Tällä kertaa kyseessä on hiukan hillitympi laite – pöllö, joka istuu joko koneesi vieressä tai vaikka monitorin päällä ja tutkailee työskentelyäsi. Varsin hellyttävä kaveri kuten videosta käy ilmi…
Vasta hiljattain käyttäjät saatiin tottumaan neljän ytimen suorittimiin. Tiedä sitten onko palaute tullut markkinoilta vai päättivätkö Intelin suunnittelijat hullutella itsekseen, sillä nyt saatavilla on Skulltrail-emolevy, joka mahdollistaa kahdeksan ytimen käytön. Intel Dual Socket Extreme Desktop Platform (johan on lasta nimellä paiskattu) tukee niin ATI:n Crossfireä kuin nVidian SLI:täkin, helpottaen näin pelaajan elämää näytönohjainvalinnoissa. Hintaa tulokkaalla on noin 450 euroa.
USB-liitäntäiset hiiret eivät ole uutta eivätkä USB:hen liitettävät pölynimuritkaan. Uutta sen sijaan on se, että molemmat löytyy nyt samoissa kuorissa. Miksi et huristelisi aamiaissämpylän muruja työpöydältäsi samalla, kun aloitat nettisurffauksen?! Kätevää! Hintaa lelulla on noin 13 euroa.
Asus Eee on monen mielestä täydellinen ratkaisu liikkuvalle datavelholle. Ongelmaksi monen kohdalla vain muodostuu laitteen tarjoava, varsin rajallinen tallennuskapasiteetti. Isompi SSD-levy on aina vaihtoehto mutta hintaa, varsinkin kapasiteetiltaan suuremmilla on melkoisesti. SDHC-korttien hintojen ollessa varsin alhaiset, tuleekin kiusaus säästää ja käyttää näitä digitaalikameroissa ja MP3-soittimissa käytettyjä muistikortteja. Ratkaisun voikin antaa artikkeli, jossa testattiin 8 ja 16 gigatavun SDHC-kortteja 128 gigan SSD-levyä vastaan.
Hot Wheelsin 40-vuotissynttäreiden kunniaksi valmistettu leluauto saattaa hyvinkin olla kaikkien aikojen kallein pikkuauto. Noin 95000 euron hintaan sisältyy 2700 kappaletta sinisiä, valkoisia ja mustia timantteja. Karaatteja kertyy yhteensä noin 23. Itse auto on valettu 18 karaatin valkokullasta. Takavalot rakentuivat näppärästi rubiineista ja kuten kuvasta näkyy, edes auton pohja ei säästynyt tuunaukselta.
Taipuisia valoja löytyy USB-porttiin liitettävinä ja kirjan reunaan kiinnitettävinä. Nyt nämä monikäyttöiset valot ovat tehneet uuden aluevaltauksen seksimarkkinoilla. Partnerisi haluaa sammuuttaa valot tai pitää peiton päällään? Ei hätää, Oral Sex Light valaisee tiesi perille. Äkkiseltään ajateltuna laite on sieltä turhimmasta päästä mutta ehkäpä joku saa kicksit juurikin tämän avulla. Ja täytyy muistaa, että sähkökatkoksen kohdatessa, varavalo on aina valmiina isin tai äidin yöpöydän laatikossa…
Indiana Jonesit olivat StarWarsien ohella lapsuusvuosieni katsotuimpia leffoja. Kauan sitä saatiinkin odottaa mutta sarjalle on nyt tulossa jatkoa Kingdom of the Crystal Skulin muodossa. Trailerin perusteella huomaa helposti, että vanhempien leffojen tunnelma koetetaan pitää samana aina Harrison Fordia myöten. Moni tulee tästä pitämään mutta aivan helpolla se ei tule voittamaan nykynuorison suosiota.
Leijonankidasta ei irronnut rahaa rannekellopuhelimen kehitykseen Suomessa. Tämä oli varmasti hyvä päätös sillä ensimmäiset laitteet olivat esillä jo useampi vuosi sitten. LG halusi herättää idean uudelleen ja valmisti konseptisarjan varsin näyttäviä rannepuhelimia. Kauppoihin näitä on turha odottaa sillä LG:n mukaan kyseessä oli vain tarve näyttää, kuinka pieniä puhelimet voisivat jo nykyään olla. Kaksi videota linkin takaa…
Kommentteja