Opera yrittää nyt samaa minkä Netscape aloitti – taistelua Microsoftia ja sen bundlaamaa IE-selainta vastaan. Norjalainen yritys on vienyt kiistan nyt astetta pidemmälle ja haastaa Microsoftin oikeuteen EU:ssa. Apuna Operalla on Euroopan komission elin (ECIS – European Committee for Interoperable Systems), joka on kamppaillut Microsoftin kanssa jo aiemmin. Kiistasta voi tulla mielenkiintoinen sillä Operan selaimia löytyy esiasennettuna esimerkiksi Nokian matkapuhelimissa.
3.5-tuuman korpuissa oli oma viehätyksensä. Nykyisin diskettiasemaa saa jo etsiä löytääkseen sellaisen. Tämämpä vuoksi suunnittelijat keksivätkin tehdä diskettiä erehdyttävästi muistuttavan mini-CD -kiekon, joka kiinnostanee nostalgian nälkäisiä. Tämä CD-R -levy muistuttaa erehdyttävästi esikuvaansa mutta pitää sisällään jopa 200 megatavua tietoa. Toisaalta melkein 10 euron kappalehinta saa tuotteen vaikuttamaan lähinnä tyhmältä.
Onko Asuksen Eee:lle löytynyt tappaja näin aikaisin? Everex on tuomassa markkinoille uutta Ultra-kannettavaa, josta löytyy 7-tuuman näyttö ja heidän aikaisemmissakin tuotteisaan käyttämä gOS Linux. Myös 1.3 megapikselin kameran kerrotaan löytyvän vakiona…
BigDog on Boston Dynamicsin robottiperheen uusin vesa. Se on 75 kiloinen ja neliraajainen robotti/kauko-ohjattava alusta, joka kävelee, juoksee ja kantaa kuormia. Videossakin kuultava ääni on peräisin BigDogin polttomoottorista, joka tuottaa tarvittavan energian hydrauliikalle. Varsin vakuuttavan oloinen laite, joka pystyy vastaanottamaan iskuja ja mukautumaan maaston muutoksiin.
Energiajuomia löytyy joka lähtöön. On bullia, ediä, tehoa ja crokoa mutta nyt uutuutena myös Mariota. Super Mario Power Up on tarkoitettu aikuisempaan makuun sillä tölkistä löytyy varoitus “Product not intended for children”. Nähtäväksi jää tullaanko juomaa saamaan tulevaisuudessa myös Suomesta. Netistä tuotetta voi koettaa tilailla GKWorldista tai CyberCandylta.
USB-lelujen määrän kasvaessa myös niiden päälle ja pois kytkemiseen tarvittava kaapeleiden nykiminen lisääntyy. Brando onkin lisännyt mallistoonsa ensimmäisen USB-hubin, josta löytyy jokaiselle portille oma on/off -kytkin. Näin saat kätevästi USB-joulukuusen tai lumiukon kätevästi sammuksiin ilman kaapeleiden irrottelua. Noin kuuden euron hintakaan ei ole turhan suuri.
Kaksijalkaisten robottien optimi rakenne alkaa löytymään. Tämä ainakin jos tämän vuoden Robo-one -tapahtuman antiin on uskominen. Varsin veikeitä leluja, joilla leikkisi mielellään itsekin.
Ledein valaistuja pöytiä on nähty ennenkin mutta tämä mahtaa olla silti yksi näyttävimmistä. RGBY tunnistaa pöydälle asetetun esineen värin ja vaihtaa valaistuksensa vastaamaan sen väriä. Pistä pöydälle eriväriä papereita, lasinalusia, laseihin juomia ja saat varsin upea valo- ja värishown. Hintaa ei valitettavasti ole vielä saatavilla. Ajan henkeen video antanee RGBY:n toiminnasta parhaan kuvan.
Täytyy sanoa, että PlayStation 3:lle tulossa oleva Afrika näyttää varsin mainiolta. Video on rakennettu pelimoottorin tuottamasta materiaalista ja musiikkina taustalla Mattafix-Living Dafur.
Nyt löytyi turhin USB-härpäke? Tämä noin 10 euron hintainen kuusi tuonee Jouluntuntua työpöydällesi. Mittaa tekopuulla ei ole kuin 10 senttiä mutta valoshow on taattu joka sekunti vaihtuvan värin muodossa.
Autossa olisi hyvä olla aina mukana taskulamppu. Monesti se kuitenkin unohtuu ja vaikka se olisikin mukana, ovat patterit menettäneet varauksensa aikojen saatossa. Weiguo Solutions koettaa ratkaista ongelman tällä alumiinisella led-taskulampulla, joka voi olla kytkettynä auton tupakansytytinliittimeen jatkuvasti. Tällöin se on aina käsillä ja ladattuna valmiiksi. Lampun 0.5 watin ledi loistaa erittäin kirkkaasti ja täydellä latingilla valoa riittää yli tunniksi.
Samsung on juuri julkistanut maailman nopeimman muistin; GDDR5. Uuden piirin 6 gigabitin siirtonopeus sekunnissa jättää esimerkiksi moderneissa näytönohjaimissa ja PlayStation 3:ssa käytetyt DDR3 piirit helposti jälkeensä ja kuluttaa samalla noin 20% vähemmän tehoa. Myös DDR4 noin neljän gigabitin siirtonopeudella jää kivasti jalkoihin. Ensimmäiset samplet piireistä on toimitettu jo nVidialle ja ATI:lle ja massatuotannon odotetaan alkavan vuoden 2008 alkupuoliskolla.
Jos joulukuusen koristepallo graafisella näytöllä on turhan pramea, ehkäpä tämä tekstinäytöllä varustettu sopii paremmin tyyliisi. Nämä noin kymmenen euron hintaiset pallot näyttävät kahdeksan erilaista Jouluista viestiä kuten: “Merry Christmas, Happy New Year, Feliz Navidad”. Toimii 4x AA -paristoilla.
Kommentteja